sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Yö pöydän tuunaus aluilla


😁😁 Tässä aloitimme koulussa jokainen tekemään tuunausta/ jonkinlaista entisöintiä itse valitsemaamme kalusteeseen. Kuvassa valitsemani yöpöytä jonka väriin olen jo kyllästynyt joten päätin antaa sille uuden pinnan valkoisella kalkkimaalilla. Pöydän pintakanteen tulee vielä pientä koristemaalaamista (jonkinlaista maisemaa hakien) ja siihen lisäksi maisemaan tulen maalaamaan pimeässä hohtavalla lakalla öisen maiseman joka hehkuu sitten yö aikaan mutta siitä sitten kuvaa ku se on valmis. Tämän projektin aloittaminen on opettanut minulle paljon pintakäsittelyn maailmasta ja ihmekyllä sain tietää paljon informaatiota ruuveista jota en edes osannut ajatella kuinka paljon erilaisia niitä onkaan ja millaisilla päillä niitä täytyy ruuvata ja minkä merkkisillä 😵. On tässä lyhyessä ajassa oppinut jo paljon muutakin kuten pensseleiden eri tyypeistä ja kaikkea muuta kivaa sen päälle. Kyllä tämän kaiken informaation keskellä pääkin menee vähän pyörälle mutta tuleepa ainakin opittua 😋.

Suomalaiset taiteilijat